Masu-asukista

Huoh. Taas se poukkoilee villisti, tuo maha nimittäin. Se on usein juuri näitä aikoja, kun mahassa alkaa tapahtua. En tiedä, laitetaanko siellä sisustusta uusiksi vai muutenko vain jumpataan, mutta tuntuu niin veikeältä, kun muljahteluja ei itse voi hallita ollenkaan.

Raskaus on tuntunut pääosin melko mukavalta. Vähän pienikokoisempana mahakin tuntui ihan mukavalta ja minusta se pukee minua hyvin edelleenkin, vaikka koko on jo sitä luokkaa, että työstä sen kantaminen käy. Koen, että raskaus tässä ja nyt on erittäin ihana ja tervetullut asia. Toki hankaliakin hetkiä on ollut ja tulee olemaan, mutta edessäpäin häämöttävä palkinto on jotakin sellaista, että sen vuoksi pahoinvoinnit ja selkäkivut kestää.

Lapsen syntyminen on minulle niin ihmeellinen asia, että en osaa kuvitellakaan mitä se oikeastaan on. Suunnitelmat ja mielikuvat tulevasta päättyvät tällä hetkellä synnytykseen, sillä en mitenkään pysty ajattelemaan sitä tai sen jälkeistä elämää vielä. Pitänee vielä tarkentaa, että en toki ajattele sitä maailmanloppuna, vaan päin vastoin niin suurena asiana, että se muuttaa kaiken niin, ettei sitä tässä vaiheessa voi kuvitellakaan. Ihan hengästyn, kun ajattelenkin asiaa.

En keksi yhtään asiaa, jota suoranaisesti pelkäisin, mutta jollain tavalla jännitän kaikkea tulevaa. Luottamus itseeni on hyvä ja tiedän selviäväni kaikesta, mutta tiedän myös tarvitsevani toisia. Jos minulla ei olisi tuota miestä, niin olisin kyllä aivan paniikissa. En tosin tiedä, miten loppujen lopuksi reagoimme mihinkin asiaan, esim. synnytykseen, mutta jotenkin vain luotan siihen, että hänen läsnäolonsa on turva.

Mutta nyt menen ottamaan pannaria ja sitten menen jo sänkyyn. Tässä vaiheessa iltaa usein tuntuukin jo siltä, että pitää ruveta rauhoittumaan vaikkei suoranaisesti nukuttaisikaan. Kroppa tarvitsee lepoa hirmuisen paljon ja nukkuminen tuntuu näinä päivinä kaikkein järkevimmältä puuhalta.