lauantai 14. helmikuuta 2009

Itkupilli

Meikäläinen on ollut äärimmäisen herkällä päällä viimeisen viikon verran. Kaikki alkoi uutisesta, jossa kerrottiin kengurun karanneen omistajaltaan ja jäätyneen kuoliaaksi (Ruotsissa). Näin välittömästi sieluni silmin jähmettyneen kengurun hangessa ihan yksin, käpäliinsä kääriytyneenä ja siitäkös hanat aukesivat...

Tällainen herkistyminen on jotakin niin normaalista poikkeavaa, että olen alkanut etsiä "järkeviä" syitä itkeä. Äsken katsoin "Paistetut vihreät tomaatit"-elokuvan, jossa oli onneksi monta sellaista kohtaa, jossa sai tirauttaa. Musiikki on myös aika hyvä apuväline "järki-itkuiluun", mm. Stellan ja Egotripin tahdissa olen jo kollottanut. Ja auta armias, jos telkkarissa näytetään ohjelmaa vauvoista ja vanhemmuudesta, niin en kerta kaikkiaan mahda alahuulen väpätykselle mitään. Ja samalla itseänikin huvittaa jatkuva "vesittely". :)

En uskalla edes arvailla minkälainen "vesiputous" sitten olen, kun tämä ihmisen poikanen on saatettu maailmaan...

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihan tuttua mielialat vaihtelee

Kristiina kirjoitti...

Eikä sillä väliä miltä tuntuu kunhan tuntuu.

Kuulostaisi ihan kuin masu-asukkaalla olis jotein tekemistä asian kanssa. Joten itke vaan jos itkettää.

Dollari kirjoitti...

Juuh, masu-asukki se varmaan vähän säätelee meikäläisen "itku-nappuloita". Tieto ei onneksi tässä tapauksessa lisää tuskaa, vaan päin vastoin, on helpompi tirautella, kun tietää, että se kuuluu kuvioon. :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen unohtanut kommentoida sun uutta blogia! Anteeksi. Mutta tässä tulee: ihanan näköinen perusilme. Keiju on supersöde :)
Minäkin olen vääntänyt vettä rättiin viime aikoina. Erityisesti vauvojen takia. Että et tule olemaan ainoa nakkisilmä, kun vavva pääsee maailmaan...

Olet huippurakas!
Haleja!

Anonyymi kirjoitti...

Oho...mä oonkin anonyymi nyt. No, jos et tajunnut, niin Hewihän se on kyseessä :)

Dollari kirjoitti...

Tajusin kyllä. Ei sinusta voi, Hewiseni, erehtyä! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Heissan Saara :)

Lueskelen nyt sitten sun kuulumisia täällä, kun äitin koneelta, joskus tän sun uuden blogin bongasin. :D

Saa käydä munkin kuulumisia, vähän erilaisiakuulumisia kattelemassa.

http://maijuntalli.blogspot.com/

Terkuin Maiju.

P.S. Mulla on jotain randomkuvia Lissusta ja Sennistä, voin niitä lähetellä jos haluat :) Jotain ihan kivoja.