Ei mitään uutta maharintamalta

Jaahas, se onkin sitten perjantai 13. päivä. Palasin juuri neuvolareissulta kotiin. Kaikki oli odotuksen suhteen ennallaan: verenpaineet kohdallaan, vauvan sydänäänet normaalit, jne. Odotus siis jatkuu edelleen ihan rauhallisessa tunnelmassa. Seuraava käynti onkin sitten jo maanantaina ja jos ei ensi viikon perjantaihin ole mitään tapahtunut, niin sitten passittavat äitipolille näytille (mutta sekään ei vielä takaa yhtään mitään, kunhan vaan tsekkaavat tilanteen).

Mutta aamuinen neuvolaan lähteminen kuului hivenen sarjaan "perjantai 13. päivä". Olin jo vaatteet päällä lähtöä tekemässä enkä löytänytkään avaimia mistään. Niinpä sitten soitin Jussille ja sieltä ne avaimet sitten löytyivätkin, Iisalmesta Jussin takin taskusta. Soitin sitten taksin ja hurautin sillä neuvolaan ja kerkesin onneksi juuri ajoissa. Sieltä päästyäni sain sitten anopin kiinni, joka tuli pelastamaan ja toi minut kotiin. Vara-avainkin löytyi onneksi "melkein naapurista", jonne se aikanaan vietiin tällaisten tilanteiden varalle.

Yleisön pyynnöstä

Kirjoittelenpa muutaman sanasen tänne yleisön pyynnöstä, tarkemmin sanottuna isää varten, että on edes joskus jotain luettavaa. :)

Odottelu se vaan jatkuu. Eilen oli virallinen "eräpäivä", mutta mitään ihmeempiä tuntemuksia ei ollut/tullut, vähän vaan illasta kovisteli mahan pintaa. Mutta puhelin soi kiitettävästi ja facebookissakin oli muutama "joko nyt?" -kysely vastattavana. Illasta päätin jo, että jos puhelin vielä soi, niin annan joko Jussin vastata tai sitten en vastaa ollenkaan... Tänään on onneksi jo ihan eri tunnelma eli saa soittaa. :)

Heräsin äsken pitkiltä yöunilta todella levänneenä ja suunnittelen tässä myöhäistä aamupalaa. Kaurapuuro on maistunut viime aikoina taas enemmän kuin hyvin ja jopa kettuset lipoisivat sitä hyvin mielellään. Ehkäpä keitänkin isomman annoksen ja annan tytöillekin vähän.

Eilen muuten tutustuttiin Jussin kanssa ensi kertaa Subwayn patonkeihin ja todettiin, että hyvää oli. Kaupungin ensimmäinen Subway tuli tänne vasta noin kuukausi sitten eikä me oltu tutustuttu muissa kaupungeissa kyseisen ravintolan tarjontaan, joten nyt sitten kokeiltiin. Vähän "maalainen" olo siinä tilatessa tuli, kun piti/sai valita kaikki patongin sisukset oman mielen mukaan eikä eväitä (esim. paahtopaistipatonkia) oltukaan määritelty viimeistä kurkkuviipaletta myöten valmiiksi. Siinä sitten hätäisesti soperrettiin mitä kastiketta ja kasvista saa laittaa ja paahdetaanko vai ei. Huh. Mutta suorituksen jälkeen patonki oli kyllä hyvä ja uudestaan menemme sitten kokeneempina ja vähemmän sekavina. :)

Juoksutusta

Koirat tarvitsevat kipeästi juoksuttamista, sillä niillä on liikaa energiaa ihan vaan neljän seinän sisällä hengailuun. Raskaana oleva nainen taas ei kaipaa turhilla asioilla juoksemista ollenkaan. Villi ajatuksenjuoksu puolestaan on kai aivojen itsepuolustusmekanismi liian tylsäksi käyvässä arjessa...

Ajatusten juoksu

Odottelu vaan jatkuu. Yksi hyvä puoli (ja melkeinpä ainoa) siinä on se, että luovat ajatukset ovat alkaneet taas juoksennella ihan villinä. Kun ei itse pysty juuri "juoksentelemaan", niin pääkoppa kehittää aikansa kuluksi vaikka minkälaisia ideoita ja olisikin tosi ihanaa vaan tarttua tuumasta toimeen. Mutta. Vaatehuoneen ovea (jossa kaikki luovuusvälineet ovat) ei kannata tuosta vaan mennä avaamaan, sillä saattaa nimittäin jäädä tavaravyöryn alle. Joten se siitä itsensä toteuttamisesta. Jos vaatehuone olisikin siisti ja hyvin organisoitu, olisi minulla ainakin sata rautaa tulessa. Ainakin huovutus-, paperimassa- ja tuftausvälineet olisivat esillä. Ja huushollikin varmasti sen näköinen... ;) Blääh.

Kuukauden paketti

Eilen kolahti luukusta Lasten oman kirjakerhon paketti, oikein kivannäköinen ja houkutteleva sinänsä, mutta minulla kiehahti. Olin muutama viikko sitten saanut puhelun, jossa luvattiin laittaa minulle tuotepaketti tutustumista varten. Jos en sitten kuitenkaan haluaisi ryhtyä kerhon jäseneksi, niin palauttaisin vain tuotteet takaisin kerholle kahden viikon kuluessa. Ja niin tein. Noh, homma ei siis ollutkaan niin simppeli. Tuohtuneena sitten soitin heti asiakaspalveluun ja siellä päässä asiaa kommentoitiin tyyliin "posti kulkee ja kusti polkee..." ja että "rouva voi käydä palauttamassa paketin postiin". Aaargh, mitä juoksutusta! Jos postiluukusta kolahtaa vielä yksikään turha paketti, niin tämä "kusti kyllä polkee sen suohon" (ja loppujen lopuksi maksaa viulut mielenhäiriöstään...).

Levottomat tassut

Ei ole helppoa koirillakaan. Kömpelö olemukseni ei ole parhainta mahdollista lenkkiseuraa a) koska en jaksa tehdä pitkiä lenkkejä b) koska koirilla on innostuessaan tapana vetää ja minun ei nyt paranisi yhtään "kyntää turvallani". Pakolliset pissilenkit jäävät siis todella lyhyiksi ja siitä seuraa liian energian purkamista jatkojohtojen pureskeluun, roskisten kaiveluun ja villamaton nyppimiseen. Lisäksi toisen kaulanahkassa roikkumista ja kaikenlaista nahinaa on nyt katseltu muutaman viikon ajan... Asian parantamiseksi aion esittää perheen miespuoliselle henkilölle lisäyksiä koirapuistoiluun ja maalla käynteihin, jotta koirat saisivat tassuihinsa vähän enemmän vipinää.

Huoh.

Itkupilli

Meikäläinen on ollut äärimmäisen herkällä päällä viimeisen viikon verran. Kaikki alkoi uutisesta, jossa kerrottiin kengurun karanneen omistajaltaan ja jäätyneen kuoliaaksi (Ruotsissa). Näin välittömästi sieluni silmin jähmettyneen kengurun hangessa ihan yksin, käpäliinsä kääriytyneenä ja siitäkös hanat aukesivat...

Tällainen herkistyminen on jotakin niin normaalista poikkeavaa, että olen alkanut etsiä "järkeviä" syitä itkeä. Äsken katsoin "Paistetut vihreät tomaatit"-elokuvan, jossa oli onneksi monta sellaista kohtaa, jossa sai tirauttaa. Musiikki on myös aika hyvä apuväline "järki-itkuiluun", mm. Stellan ja Egotripin tahdissa olen jo kollottanut. Ja auta armias, jos telkkarissa näytetään ohjelmaa vauvoista ja vanhemmuudesta, niin en kerta kaikkiaan mahda alahuulen väpätykselle mitään. Ja samalla itseänikin huvittaa jatkuva "vesittely". :)

En uskalla edes arvailla minkälainen "vesiputous" sitten olen, kun tämä ihmisen poikanen on saatettu maailmaan...

Tuunailua

Tuunailen tässä vähän blogin ulkoasua. Jos näyttää ihan hirveältä, lähinnä tekstien värit siis, niin pahoittelen. Yritän saada harmonisen kokonaisuuden aikaiseksi...

Tämä aamu on ihan syvältä, koska...

- nukuin huonosti
- selkä on kipeä
- päässä humisee
- nuha rassaa
- paita on liian lyhyt, puolet mahasta jää paljaaksi
- napa on sellaisella korkeudella, että se osuu kaikialle, mm. keittiötuolin selkänojan nurkkaan
- rikoin lasin ja sain siitä jalkaan lasinsirun
- tietokone ja netti toimii liian hitaasti

Toisin sanoen: Olipa asia mikä tahansa, niin huonosti se joka tapauksessa on!

"Tahmaista ja makeaa" :D

Maanantaina tein hankinnan, jota tarvitsen elokuussa. Hommasin lipun Madonnan "Sticky & Sweet"-kiertueen Helsingin konserttiin! Se onkin ensimmäinen synnytyksen jälkeiseen elämään liittyvä tapahtuma, jonka olen nyt suunnitellut.

Muutoin en edelleenkään osaa mielikuvitella tulevaa...

Melkoinen tavarataivas

Tänään tuntui ihan joululta, kun vihdoin ja viimein uuden uutukaiset vauvan rattaat saapuivat kotiin. Valitsimme yhdistelmärattaat (siis ei perusvaunut), jotka soveltuvat myös vastasyntyneelle erillisen kantokassin kera. Perusvaunuja ei edes harkittu, sillä meillähän on se tilanne, että tässä kerrostalossa ei ole hissiä, jolloin koko vaunujen kotiin tuominen on mahdotonta. Ja koska asumme kolmannessa kerroksessa, niin rattaat voi jättää pyörävarastoon ja kantaa vauvan kantokassissa kotiin. Näppärää!

Viime viikot ovat kuluneet loikoilun ohella vauvan kotiintulon valmisteluun mm. pesemällä vaatteita ja järjestelemällä muita tarvittavia tavaroita valmiiksi. Viime viikolla saatiin pinnasänky ja lipasto vauvan vaatteille. Molemmat ovat käytettyjä: pinnasänky on siskon lasten "sisäänajama" ja lipasto isän työkalujen entinen säilytyspaikka. Lipasto onkin ihan supervanha, varmaan jostain 50-luvulta ja se "löytyi" isän autotallista. Senpä vuoksi se vaati hieman käsittelyä ennen kuin sen pystyi tuomaan tänne ja edelleen sitä pitää vielä tuunata (siis maalata) ennen kuin se on käyttövalmis. Mutta ihan sikahieno se on!

Vielä syksyllä ajattelin, ettei vauva tarvitse omaa huonetta heti kotiin tultuaan. Noh, eihän se toki tarvitsekaan, mutta se tavaramäärä, mikä meille on siunaantunut viimeisen parin kuukauden sisään tarvitsee! On vaatetta, sänkyä, turvaistuinta, lelua, sitteriä, lipastoa, yms. yms. Siispä tuumasta toimeen ja niinpä tuleva isi joutui luopumaan rakkaasta työhuoneestaan...

Masu-asukista

Huoh. Taas se poukkoilee villisti, tuo maha nimittäin. Se on usein juuri näitä aikoja, kun mahassa alkaa tapahtua. En tiedä, laitetaanko siellä sisustusta uusiksi vai muutenko vain jumpataan, mutta tuntuu niin veikeältä, kun muljahteluja ei itse voi hallita ollenkaan.

Raskaus on tuntunut pääosin melko mukavalta. Vähän pienikokoisempana mahakin tuntui ihan mukavalta ja minusta se pukee minua hyvin edelleenkin, vaikka koko on jo sitä luokkaa, että työstä sen kantaminen käy. Koen, että raskaus tässä ja nyt on erittäin ihana ja tervetullut asia. Toki hankaliakin hetkiä on ollut ja tulee olemaan, mutta edessäpäin häämöttävä palkinto on jotakin sellaista, että sen vuoksi pahoinvoinnit ja selkäkivut kestää.

Lapsen syntyminen on minulle niin ihmeellinen asia, että en osaa kuvitellakaan mitä se oikeastaan on. Suunnitelmat ja mielikuvat tulevasta päättyvät tällä hetkellä synnytykseen, sillä en mitenkään pysty ajattelemaan sitä tai sen jälkeistä elämää vielä. Pitänee vielä tarkentaa, että en toki ajattele sitä maailmanloppuna, vaan päin vastoin niin suurena asiana, että se muuttaa kaiken niin, ettei sitä tässä vaiheessa voi kuvitellakaan. Ihan hengästyn, kun ajattelenkin asiaa.

En keksi yhtään asiaa, jota suoranaisesti pelkäisin, mutta jollain tavalla jännitän kaikkea tulevaa. Luottamus itseeni on hyvä ja tiedän selviäväni kaikesta, mutta tiedän myös tarvitsevani toisia. Jos minulla ei olisi tuota miestä, niin olisin kyllä aivan paniikissa. En tosin tiedä, miten loppujen lopuksi reagoimme mihinkin asiaan, esim. synnytykseen, mutta jotenkin vain luotan siihen, että hänen läsnäolonsa on turva.

Mutta nyt menen ottamaan pannaria ja sitten menen jo sänkyyn. Tässä vaiheessa iltaa usein tuntuukin jo siltä, että pitää ruveta rauhoittumaan vaikkei suoranaisesti nukuttaisikaan. Kroppa tarvitsee lepoa hirmuisen paljon ja nukkuminen tuntuu näinä päivinä kaikkein järkevimmältä puuhalta.